TAHDOLLA, TAIDOLLA JA TUNTEELLA - yhteistyötä kaarinalaisten eduksi!

Haen jatkokautta Kaarinan kaupunginvaltuustossa.

Kuntapolitiikassa haluan olla mukana, koska tavallisen ihmisen arjen sujuminen on itselleni tärkeää ja haluan omalta osaltani tehdä töitä sen eteen. Terve talous, laadukkaat peruspalvelut ja virtaviivainen hallintorakenne - niillä teemme Kaarinasta vieläkin paremman meille kaikille. 

Mikäli tulen valituksi jatkokaudelle niin ensi valtuustokaudella keskeisiä asioita minulle ovat muun muassa:

- Kaarinan uimahallin tilanne tulee ratkaista, tarvitsemme isomman uimahallin, joka on kaikkien kaarinalaisten tavoitettavissa.

- Koulujen ja päiväkotien kuntoonsaattaminen pitää saada ripeästi maaliin, jotta kaarinalaiset lapset ja nuoret saavat nauttia terveellisistä ja asianmukaisista tiloista.

- Yhteistyö kaikkien puolueiden kanssa tulee jatkua yhtä hyvänä kuin tälläkin vaalikaudella: olemme tehneet hienoa työtä ja yhdessätuumin rakentaneet Kaarinaa paremmaksi paikaksi kaikille kaarinalaisille!

- Uuden elinvoimajohtajan johdolla tulemme rakentamaan Kaarinasta vieläkin yritysmyönteisemmän paikan, jotta saamme työpaikkoja lisää.

- Naapurikuntien kanssa pitää jatkaa vuoropuhelua lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien tasa-arvoisen toteutumisen turvaamiseksi.

- Varhan kanssa tulee tehdä hyvää yhteistyötä ja pyrkiä turvaamaan kaarinalaisten terveys-, sosiaali- ja vanhuspalveluiden taso.

Viralliset ehdokaskuvani on ottanut valokuvaaja Jaana Loikkanen; muut sivuston kuvat ovat itse ottamiani.